Hiihtoladut Etelä-Suomessa: Eteläsuomalainen hiihtäjä on innokas opportunisti

Kuvittele latu aurinkoinen jalopuumetsikössä meren rannalla. Ajattele hiihtoa pitkin hiljaisia lumisia metsiä aivan metropolin kupeessa. Mieti mahdollisuutta, että puolen tunnin ajomatkan sisällä on kymmeniä ja kymmeniä erilaisia latuja suksittavaksi. Ne ovat usein aivan muiden palveluiden naapurissa.

Tervetuloa eteläsuomalaiseen hiihtomaisemaan! Mikäli lunta ei luonnostaan liiemmin ole, useilla paikkakunnilla on tarjolla lumetettuja hiihtolenkkejä. Muutama hiihtoputkikin löytyy. Niinpä useiden kuukausien maastohiihtosesonki on myös eteläsuomalaisen ulottuvilla, keleistä viis. Alueella vierailevankaan ei tarvitse jättää suksia kotivarastoon.

Etelässä hiihtävä tarttuu tilaisuuteen

Etelä-Suomi on maamme tiheimmin asuttua seutua. Myös vuoden keskilämpötila on korkeampi kuin muualla. Niinpä talvi on lyhyempi ja on epävarmaa, pääseekö talvikuukausina hiihtämään luonnonladuille. Useiden kuukausien hiihtokausi ei ole mitenkään tavaton, mutta taattu se ei ole. Tämä on haaste kilpahiihtäjille, paljon sivakoiville kuntoilijoille sekä tapahtumien järjestäjille. Kääntöpuolena on se, että kun kunnollinen lumitalvi kattaa maan eteläisen osan, hiihtäjä on paratiisissa. Monilla kohteilla suksilla liikkuja tosin joutuu erityisellä tavalla huomioimaan muut harrastajat, heitä saattaa olla paljon.

On suorastaan riemastuttavaa nähdä jonkin eteläisen rannikkokaupungin edusta aurinkoisena pakkaspäivänä, kun meri sattuu olemaan vahvassa jäässä. Jäälakeus on kirjavanaan kävelijöitä, retkiluistelijoita, potkukelkkailijoita, liitoleijailijoita, jääsurffaajia ja – totta kai – hiihtäjiä. He ovat kuin taikaiskusta ilmaantuneet kaupunkien ja muiden taajamien uumenista hangelle ja valoon. Samaisena päivänä sisämaassa sijaitsevan ladun parkkipaikalla käy kuhina, ja osa on joutunut tyytymään tienvarsiparkkiin. Suksia otetaan takakontista, ja penkeillä kyyristellään monoja jalkaan. Viereen pysähtyvän paikallisbussin uumenista kömpii ihmisiä suksipussit olallaan. Kerran talvi on, hiihdetään!

Maastossa tällaisena päivänä käy kuhina niin luistelu-uralla kuin perinteisen hiihtotavan ladulla. Toisinaan syntyy jopa pienoisia ruuhkia, joista tavallisesti selvitään kärsivällisyydellä ja hyvällä tahdolla. Tavan mukaan lujempaa hiihtävät kiertävät rauhallisemmin etenevät. Latua ei ole soveliasta vaatia huutamalla tai muutenkaan. Jos joku sinua hitaampi haluaa väistää, ei eleestä kiittäminen kenenkään kuntolenkkiä pilaa. Toki rauhallisia latuja, päiviä, ja kellonaikoja on Etelä-Suomessakin paljon enemmän kuin ruuhkaisia, mutta oma hienoutensa on tässä vilkkaudessa. Se osoittaa, että hiihto on edelleen kansanlaji.

Hiihtopaikkoja on tiheässä

Kuntohiihtäjälle keskeisen “perusinfran” eteläisessäkin Suomessa muodostavat tavallisimmin taajama-alueilla sijaitsevat valaistut kuntoradat. Niitä löytyy myös haja-asutusalueilta. Koska taajamia on Etelä-Suomessa suhteellisen tiheässä, on ladulle pääsyy vaivatonta, eikä vaadi pitkää siirtymää. Tämä lisää hiihtäjän valinnanvapautta.

Mikäli saman parin kilometrin kuntolenkin kiertäminen oranssien natriumlamppujen loisteessa ei illasta toiseen huvita, on vaihtoehtoja lähellä. Hiihtokeskuksiakin laskettelurinteineen löytyy, ja niissä pidetään yllä usein pitkiäkin latuverkostoja. Samoissa keskuksissa saattaa olla tarjolla erilaisia hiihtäjille passeleja palveluita, vaikkapa se kahvion kuuma kaakao ja munkki.

Oma kokonaisuutensa ovat monet luonnonsuojelualueet, ennen kaikkea kansallispuistot. Monet maamme uusimmista kansallispuistoista on perustettu juuri eteläiseen Suomeen, ja niiden kävijämäärät ovat suuria. Useilla näistä alueista ainakin perinteistä hiihtävät pääsevät sivakoimaan pitkiäkin matkoja höylätyillä laduilla takuulla mieliinpainuvassa luonnonmiljöössä ja hyödyntämään Metsähallituksen ylläpitämiä tulipaikkoja, käymälöitä ja päivätupia.

Vapaan hiihtotyylin ystävät voivat saada ikimuistoisen elämyksen viilettäessään suo-aapa kantohangella tai kiitäessään aurinkoisella meren jäällä saaristossa. Etelä-Suomen kansallispuistot ovat helposti saavutettavissa ja oivia kohteita myös hiihtoturisteille.

Arvokasta työtä Etelä-Suomessa hiihtävien hyödyksi

Hiihtämisen puitteiden ylläpitämiseen Etelä-Suomessa osallistuvat kaikki yhteiskunnan sektorit. Kuntien liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut pitävät yllä merkittävää osaa asutuskeskusten laduista. Valtion maita hallinnoiva Metsähallitus suhtautuu suopeasti hiihtoreittien vetämiseen suojelualueille. Monia hiihtokeskuksia latuineen pyörittävät yrittäjät, ja niissä saattaa olla kuntienkin panostusta mukana.

Sama koskee hiihtoputkia, joista Etelä-Suomeen kuuluviksi on katsottava ainakin Paimion Paippi ja Helsingin Kivikon hiihtohalli. Yrittäjän elämä arvaamattomien talvikelien Etelä-Suomessa voi toisinaan olla haastavaakin, koska kävijämääriä on erityisen vaikea ennakoida.

Toki esille täytyy nostaa kolmannen sektorin panos. Seurat, yhdistykset ja järjestöt tekevät täysin korvaamatonta työtä Etelä-Suomessa hiihtävien eteen. Tunnetuin toimija on Suomen Latu. Se on valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu liki parisataa jäsenyhdistystä. Niitä on paljon Etelä-Suomessa eikä kaikkia urheiluseuroja voi luetella nimeltä. Useammat ovat monen lajin seuroja, joissa harrastus- ja kilpahiihto on osana lajivalikoimaa.

Monilla paikkakunnilla latujen lumettaminen tapahtuu kuntien lisäksi myös hiihtoseurojen toimesta. Vapaaehtoisten toimijoiden panos hiihtoon liittyvässä koulutus- ja tiedostustyössä on niin ikään merkittävä.

Mitä ainutlaatuista on Etelä-Suomella tarjota hiihtäjälle?

Etelä-Suomi on alueena muusta maasta poikkeava. Sillä on omat maisemalliset erityispiirteensä, joista hiihtäjä voi ammentaa jotain, mitä muualta ei ole löydettävissä. Toki Etelä-Suomi itsessäänkin jakautuu moniin maisema-alueisiin. Etelä-Suomen erityispiirteenä voi pitää esimerkiksi vanhojen kulttuurimaisemien yleisyyttä, vaikka niitä tietysti muualtakin löytyy. Jalopuumetsien tai vanhojen kartano- ja kylämiljöiden läpi luikerteleva latu voi tarjota yhtä erityislaatuisen hiihtoelämyksen kuin sivakointi Lapin tykyn peittämissä satupuumetsissä. Laduilla tapaa myös harrastuskavereita todennäköisemmin kuin muualla. Tämähän on ilo, jos sattuu olemaan seurallinen hiihdon harrastaja.

Hiihdon tulevaisuus Etelä-Suomessa

Vuodet eivät ole veljeksiä. Joskus, onneksi vielä harvoin, eteläisessä Suomessa asuva ei voi missään vaiheessa kaivaa suksia seinustalle tai eteiseen. Vaihtelevien lumimäärien talvet ovat yleisempiä. Ladulle saattaa päästä monessakin vaiheessa talven aikana, mutta välissä saattaa olla lumettomia viikkoja tai jopa kuukausia.

Toisinaan talvet taas ovat pitkiä, yhtenäisiä ja runsaslumisia. Hiihtoaikaa saattaa olla viisikin kuukautta. Jokainen Etelä-Suomessa hiihtävä voi vaikuttaa siihen, että talvia on tulevien sukupolvien edustajilla. Hiihdon liikkeen tunne kehossa raikkaassa talvisessa miljöössä on vaalimisen arvoinen.

Leave a Comment