hiihtomatka

Hiihtämään ulkomaille – mitä tulee ottaa huomioon?

Vaikka hiihto on kotimaisissakin maisemissa hyvinkin suosittua, ei se kuitenkaan ole aina ainoa vaihtoehto kun lajin harrastajilta kysellään heidän mieltymyksiään. Suomen Talvi on yleensä hyvin oikukas (ja viime aikoina myös vähäluminen) eikä sen kanssa ole varmuustekijöitä niin paljoa, kuin esimerkiksi Ranskan tai Italian Alpeilla. Tämä onkin vain yksi monista syistä jotka ovat johtaneet siihen, että yhä useampi suomalainen pakkaa suksensa ja ottaa koneen kohti talvisempia maisemia.

Seuraavassa artikkelissamme perehdymme siihen, mitä tulee ottaa huomioon, kun lähtee hieman pidemmälle hiihtoreissulle Suomen rajojen ulkopuolelle.

Matkakohteet

Kun puhutaan Euroopasta löytyvistä matkakohteista ja paikoista, on vain yksi ylitse muiden. Tämä on tietysti Keski-Euroopassa sijaitseva, maailman suurin ja korkein vuoristo, Alpit. Yhteensä tämä massiivinen rykelmä vuoria kattaa kahdeksan (8) eri valtiota: Italia, Itävalta, Liechtenstein, Monaco, Ranska, Saksa, Slovenia, Sveitsi. Vaikka missä tahansa valtiossa käytännössä hiihtäminen on mahdollista talvisin, Ranskan Alpit tarjovat tälle parhaimmat puitteet.

Sveitsin alpit

Alpeille lähdettäessä lumeen liittyviä harrastuksia löytyy aina vuorikiipeilystä perinteiseen hiihtoon, joten kannattaa sen mukaan myös valita majoitus. On sanomattakin selvää, että hiihtämistä varten sinun ei tarvitse majoittua kovin korkealla, koska lunta riittää myös rinteen alhaisimmillakin osa-alueilla. Toki keskellä kesää tänne ei kannata välttämättä suunnistaa sillä myös Alpeilta löytyvä lumi sulaa hetkellisesti pois, kun mennään tarpeeksi alas. Korkealla toki on ns. “iki-lunta” joka pysyy alhaisista lämpötiloista johtuen paikallaan vuodesta toiseen.

Mikäli Ranskasta löytyvät alpit eivät ole mieleesi, seuraavaksi parhain vaihtoehto löytyy hyvinkin läheltä, nimittäin Italiasta. Alpit kattavat myös Italian jonka pohjois-osat ovatkin tunnettuja lumisista maisemistaan sekä upeista hiihdon maailmancupin osakilpailuistaan, jotka kuuluvat Tour De Skin ohjelmistoon. Italian puolella sijaitsevat Alpit eivät juurikaan eroa muusta Euroopasta, mutta itse sen ympärillä oleva miljöö tarjoaa upeat puitteet perinteisellekin hiihdolle. Italiaan ja Ranskaan on myös hyvin helppo mennä esimerkiksi lentämällä.

Miten matkustaa?

Monille varmaan tulee ensimmäisenä mieleen, että miten esimerkiksi sukset saadaan pakattua mukaan lentokoneeseen? Nykypäivän lentoasemat (varsinkin Helsinki – Vantaa) ovat huippulaadukkaita jossa tämänkaltaiset asiat onnistuvat käden käänteessä. Mikäli kotoasi ei löydy pakkaustarvikkeita suksille, voit teipata ne lentoasemilta löytyvissä pisteissä jotta ne mahtuvat oikeaoppisesti ruumaan. Mikäli isoja suksia ei halua lähteä kuljettamaan lentokoneessa, paikan päältä laskettelukeskuksista on yleensä myös mahdollista vuokrata näitä. Omat hiihtoon tarkoitetut monot kannattaa kuitenkin ottaa mukaan sillä mikäli tavoitteena on hiihtää pitkiä matkoja useasti, ei uudet ja lainatut hiihtomonot välttämättä tunnu kovin hyviltä jalassa.

Sääolosuhteiden jatkuva seuraaminen on myös olennainen osa hiihtoreissuasi sillä näin pystyt varmistumaan siitä, minkälainen ilmasto sinua odottaa itse kohteessa. Mikäli esimerkiksi koko lomaviikollesi on luvattu -20 astetta pakkasta ja lumimyrskyä, ei välttämättä kannata kevyempie vaatteita pakkailla mukaan. Tällä voit myös vaikuttaa laukkujesi kokoon jotta sinun ei tarvitse koko omaisuutta viedä lomallesi mukana.

Hiihto harrastuksena sekä vedonlyönnissä

Hiihto ja siitä vetoa lyöminen on ollut tapetilla 2010-luvun aika enemmän kuin koskaan ennen. Tämä johtuu mittavista doping-paljastuksista jotka ovat saaneet nettikasinot varpailleen. Vaikka hiihdon osalta tarjonta pelattavista kohteista on huomattavasti supistunut, on sitä edelleen mahdollisuus pelata joko ammattimaisesti, tai pelkästään harrastelijan näkökulmasta katsottuna. Mikäli koet, että sinulla on rakkaasta hiihto-harrastuksestasi ylimääräistä tietoa jota pystyt käyttämään hyväksesi, suosittelemme testaamaan siipiäsi vedonlyönnin parissa. Se on mukava keino tienata esimerkiksi omalle hiihtoreissullesi varoja, mikäli onni potkii oikein hyvin! Onnea matkaan ja muista, että oikeaoppinen voitelu on kaiken A ja O!

Leave a Comment